Kuinka selviät zombiehyökkäyksestä

Täällä Ruotsissa on kesäisin sellainen kiva radio-ohjelma päivittäin: Sommar i P1. Joka päivä joku, enemmän tai vähemmän tunnettu henkilö puhuu elämästään ja kokemuksistaan + soittaa itse valitsemiaan musiikkikappaleita. Niitä puheita löytyy netistä jälkeenpäin kuultavina. Tänään olen kuunnellut kaksi eri ohjelmaa. Ensiksi kuuntelin Edvard Moserin ohjelman. Hän on norjalainen neurotieteilijä, joka sai Nobelin fysiologian/lääketieteen palkinnon 2014,  yhdessä vaimonsa, May-Britt Moserin kanssa, tutkimuksestaan. He löysivät aivojen niin sanotut hilasolut, jotka auttavat aivoja hahmottamaan sijaintia. Kiinnostavaa, varsinkin minulle, jolta taitavat moiset solut puuttua kokonaan.. eksyn suunnilleen kulman taakse kuljettuani. No, hän ei kovinkaan paljon kertonut tutkimuksistaan, vaan muuten vaan elämästään. Jännittävä ihminen, kaikesta kiinnostunut, sympaattinen ja empaattinen.

Toinen ohjelma oli Herman Geijerin mietteitä siitä, kuinka parhaiten selviää zombiehyökkäyksestä.
Todella varteenotettavaa tietoa! Ihan oikeasti! Siis sellaista elossaselviytymistietoa, jota voi vaikka käyttää muissakin kiperissä tilanteissa, jos nyt ei varsinaista zombiehyökkäystä tulisikaan...
Pari vuotta sitten hän järjesti kurssin aiheesta. Mielessään hän oli tuumaillut, että kurssille olisi tulossa pari hevirokkaria ja jokunen nörtti, joten yllätys oli melkoinen, kun parisataa suhtkoht tavallista ihmistä ilmoittautui. Minkälaista tietoa hän sitten välitti kurssillaan? Ohjelmassa saimme valittuja paloja kurssin sisällöstä. Saat tässä nyt pienen tiivistelmän: Älä jää minglailemaan kun katastrofi tapahtuu. Se on nimittäin meidän tavallisin reaktiomme, siis että teemme niin kuin meillä on tapana tehdä, ja sitten jäämme jutustelemaan toisten kanssa. Hän kertoi, että esim USAssa 11 syyskuuta tapahtuneessa kaksoistorni-iskussa, siellä olleet ihmiset järjestelivät työpöytänsä kuntoon ennen kuin lähtivät pelastautumaan rakennuksesta. Ja sitten ihmiset jäivät yhdessä jonnekin vesipostin kulmalle miettimään mitä tehdä. 
Hän antaa ohjeen: älä tee niin, vaan: Pysähdy. Mieti. Orientoidu. Suunnittele. PMOS. Hmm, ruotsiksi se on ehkä helpompi muistaa, koska siitä tulee STOP (stanna upp, tänk efter, orientera/organisera ja planera framåt). Sitten hän antoi sellaista vähän pitemmän tähtäimen toimintaohjelmaa: pidä itsesi fyysisesti kunnossa, treenaa vaikkapa autojen kumoamista (no ei hän sitä sanonut), juokse pitkiä matkoja että kondis on kunnossa. Opettele uusia taitoja, kuten viljelyä kaupunkioloissa ja organisoitumista. Ja opi tuntemaan naapurisi! Se on tärkeä juttu. Tutkimus ja kokemus osoittavat, että ihmiset pärjäävät paremmin kiperissä tilanteissa, jos he ryhmittyvät.

Rakennamme zombiesuojaa metsässä

Tuo viimeksi mainittu on ihan muutenkin mukavaa, tulee vähän kivempaa asuma-alueella, jos naapurit tuntevat toisensa. Ja sitä paitsi, jos sinulta puuttuu näitä hilasoluja ja hortoilet eksyksissä on ihan hyvä juttu, että ihmiset tietävät kuka olet ja osaavat osoittaa oikean suunnan kotia kohti...

Että tällaista uutta tietoutta tässä on nyt saatu tälle sunnuntaipäivälle.
Tarvitseeko sanoa, että ilmat eivät ole olleet suotuisat tehdä muuta kivaa kuin kuunnella radioa.

Pahvimukeja ja taidelasia

No niin! Matkalla oikeaan suuntaan: pohjoista kohti.

Ensimmäinen aamujuna. Haukottelen päivän ensimmäiseen kahvimukilliseen.

Tuskin koskaan olen matkustanut näin keveästi: pelkkä olkalaukku.

Matkalla kiinnostavaa luentoa kuuntelemaan, samalla on tilaisuus tavata pojat sekä Tukholmassa asuva ystävättäreni, jonka olen tuntenut suunnilleen yhtä kauan kuin poikani. Hyvä homma!

Eilen oli myös kaikenlaista infoa, ensin Emmabodan kunnan siirtolaistyösta päivällä ja illalla oli tapaaminen meille joilla tulee olemaan toimintaa kesän aikana Bodassa. Siis Boda glasbruk on paikan nimi, sen meille teroitti mieleen Dennis Bodan Kyläyhdistyksestä. Boda-nimisiä paikkoja on Ruotsissa monta, ja jos googlen ajo-ohjeiden mukaan lähtee ajelemaan Bodaa kohti, voi päätyä vähän vaikka minne! Paikan päällä oli myös Maja Heuer, iloinen ja osaava museonjohtaja, Ann-Christine, elintalouskehittäjä, sekä Weronica joka vastaa kunnan informatiosta ja turismista. Me Ideapankkilaiset tulemme olemaan The Glass factoryssa vetämässä putiikkia, jossa myymme paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita! Siitäpä tulee jännittävää!

Siellä tilaisuudessa oli myös seppä, jolla kuulemma on maailman pienin kyltti pajan ovenpielessä, silti ihmiset odottelevat pajaan pääsyä kiemurtelevin jonoin. Seppä ei oikeastaan ole kovinkaan ihastunut moiseen huomioon; paja on hänen työpaikkansa, näyttelyt hän pitää muualla, kuten tänä kesänä (2015) esim Suomessa! No, hän on ystävällinen ihminen, ja päästää ihmiset katsomaan miten rautaa taotaan.

Tästä lasimuseosta, The Glass Factory, voin kertoa sellaista, että sen ympärillä ovat myrskyt riehuneet aika lailla! Monet olivat epäilevällä kannalla ja lehtien yleisöosastoille tulvi metrimäärin kirjoituksia, joissa ennusteltiin kriisejä ja katastrofeja ja kaiken muun kunnallisen toiminnan rapistumista ja raunioitumista. Näin se siis tapahtui: Lasikonserni Kosta Boda päätti myydä keräilemänsä lasiesineet, ja ehdotti Emmaboda kunnalle, että kunta ostaisi ne. Ja kunta päätti ostaa. Päätös nuijittiin läpi kunnanvaltuuston kokouksessa sosiaalidemokraattien, vasemmiston ja ympäristöpuolueen yhteispäätöksenä. Mutta ennen kuin oltiin niin pitkällä, oli asiaa pyöritelty useammassa kokouksessa, ja -kuten sanottu- apokalyptisia kuvia Emmabodan tulevaisuudesta oli maalailtu levein pensselinvedoin.

Näin lukee googlen sivuilla (oma käännökseni)

The Glass Factory on Ruotsin ainoa elämyskeskeinen lasimuseo, jossa Kostan, Åforsin ja Bodan uniikit kokoelmat ovat toiminnan perustana. Kokoelmaan sisältyy yli 30 000 uniikkia, nimekkäiden muotoilijoiden luomaa taidelasiesinettä, 1700 luvulta nykypäivään. Museo sijaitsee vanhan lasitehtaan tiloissa Boda glasbrukissa, smoolannin lasivaltakunnan sydämessä. Kun lasikonsortio Kosta Boda, syksyllä 2008, tarjosi Emmabodan kunnalle mahdollisuuden hankkia yhdistyksen mittavat lasikokoelmat, sanoi kunta kyllä. Lasikokoelmat tultaisiin myymään joka tapauksessa, ja vaarana oli, että kokoelmat olisivat hajonneet ja lasiesineet päätyneet yksittäisten keräilijöiden koteihin Ruotsissa ja ulkomailla. Se olisi myös merkinnyt, että tärkeä osa ruotsalaista muotoilu- ja teollisuushistoriaa, olisi ollut vaarassa heikentyä. Kuten myös tärkeä osa kunnan ja alueen identiteettiä. 

Taidanpa ottaa vähän lisää kahvia.
Hyvää päivänjatkoa!