Kuva on enne..?

Ihmisen pitäisi olla varovainen valitessaan profiilikuvaa!Vaihdoin perjantain kuvan (facebookissa), laitoin siihen sellaisen, jossa vähän leikillisesti lintuset kiertelivät pääni ympärillä. Tarkoitin sillä, että nyt saisivat jo linnut alkaa laulelemaan kevätlauluja. Eräs henkilö (poikani) kommentoi, kysyen olinko iskenyt pääni jotenkin johonkin. Siis niinkuin sarjakuvissa tähdet pyörivät henkilön pään ympäri kipua kuvastaen.
Ja mitäpäs sattuikaan lauantaina!
Lähdimme jälleen jäälle. Tälläkertaa oli minullakin ihan oikeankokoiset luistimet, eikun vielä paremmin: ihan oikeankokoiset pitkänmatkanluistimet! Ne kauan kaivatut! Monot jalkaan ja terät kiinni monoihin ja menoksi. Mutta tekniikka olikin vähän erilaista kuin tavallisilla luistimilla meno.
Mieheni näytti edellä, miten jalkoja pidetään V asennossa, ja ihan itsestään lähtee vauhti tulemaan, ja niin hän kiisi jäällä  kuin tuulenvire. Minä kompuroin perässä parhaan kykyni mukaan. Olen aina ollut vähän ylpeä luistelutaidostani, en ole kaatunut luistimilla sitten sen kerran kun ylä-asteella ollessani harjoittelimme Kuolemanspiraalia jääkiekkokaukalossa. Silloin meninkin jäähän pää edellä.
Ilman kypärää. Taisi olla kovempi pää silloin: henki pysyi ja tajunta myös, sellaisen pienen hetken vajauksen jälkeen.

No, nyt sain todellakin tuntea itseni vasta-alkajaksi! Jalat tutisten yritin matkia mieheni liikeratoja, ja suomalaisella sisulla kun olen varustettu, en meinannutkaan antaa periksi vaan sahasin järven päästä päähän hiki valuen; sellaiset parisen kilometriä, jotka tuntuivat äärettömän pitkiltä. Paluumatkalla sitten takertuivat ne pahuksen monot jotenkin toisiinsa ja BAAAAM pamahdin jäähän ja ne kuuluisat tähdet ja linnut todellakin kiertelivät pääni ympärillä, niin karmean kipeää se teki! Jotenkin taisin ottaa kädellä vastaan, koska sunnuntai sitten vietettiin Kalmarissa akuutilla. Se olisi ihan oma kertomuksensa... lääkäri, joka viiletti huoneesta toiseen ja vähän väliä häipyi leikkaussaliin ja tasaiseen tahtiin siellä kipsattiin ranteita ja nilkkoja ja minä vältyin kipsiltä sillä mitään ei ollut murtunut.
Niinkin voi sunnuntaita viettää. Vaikka tiedän aika monta kivempaa tapaa!
Joten: vaihdan sen kuvan facebookkiin vähän äkkiä,

Tämä kuva vaihtuu vähän äkkiä

aion etsiä jonkun rantakuvan jossa loikoilen palmun varjossa ilman huolen häivääkään! Jos nyt voisin jostakin sellaisen kuvan löytää...
Jos vaikka kuva todellakin olisi enne.. Niinkuin nimen sanotaan olevan. Taidankin vaihtaa nimeni Marja Terttu Hellevi Hyvä Säkä Onnelliseksi! Hehe..

Täällä ja jäällä

Viime viikonloppuna lähdimme luistelemaan läheisen järven jäälle. Mieheni, hänen entinen ja nykyinen vaimonsa. Minä olen se nykyinen. Ja myös E, entisen avioparin poika, joka asuu meillä.
H, x, soitteli ja kysyi josko meitä kiinnosti luisteluretki. Toki!

Aurinko paistoi ja jää oli sopivan lumeton. Jokseenkin muhkurainen kylläkin, ainakin paikoitellen.
Luistimet jalkaan ja jäälle. Olin hajamielisyyksissäni pakannut mieheni hokkarit mukaan, omien luistimieni sijaan. Miehelläni on uudet pitkänmatkanluistimet, joten ei se hänelle mitään tehnyt että otin ne hokkarit käyttöön - mutta minulle vähän hankalaa, ne ovat nimittäin 3-4 numeroa liian isot. Nilkat nuljahdellen liuin jäälle, selkärepussa kengät ja kaakaotermos.
Jäässä oli siellä täällä mustia reikiä, joskin jäätyneitä. Pilkkireikiä, vai? Ei kun kaasukuplia, tiesi H. Veden jäätyessä nousee pohjamudasta kaasukuplia, jotka jättävät moiset jäljet.

- Ai, sehän sitten selittää sammakon jäässä! Totesi miehemme. Pari päivää sitten oli hän luistellessaan nähnyt jäähän kiinnijäätyneen sammakon. Vaikutti vähän omituiselta, että sammakko olisi luistellut jäällä, mulskahtanut pilkkireikään, ja jäätynyt siihen sitten.

- Se saikin taivasmatkan kaasukuplan päällä, totesimme surullisina. Vaikka eipä horteinen sammakko tainnut tästä sen kummemmin kärsiä, niin, no, henki meni, mutta kivuitta luultavasti.


Parin kilometrin luistelun jälkeen maistui kaakao taivaalliselta.
Sitten olikin kotimatkan aika.
Kuljetimme H:n juna-asemalle, hän aikoi vielä testata seuraavan järven jäätä.
Me muut ajelimme kotiin ja teimme takkaan tulen. Lämmittelin ja hieroin kipeytyneitä nilkkojani.
Päätin siinä istuessani viimeinkin hankkia ne pitkänmatkanluistimet, joita olin vuosikausia haikaillut. Tämä ei suinkaan ollut viimeinen jääseikkailu! Mutta mieluiten oikean kokoiset jalkineet seuraavalla kerralla!